sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Päätin olla kirjoittamatta blogiini vesilläolosta – perun.



Ei, en ole uimataidoton, mutta kun menen vesille,
en mene uimaan.



"Parasta strategiaa on olla hyvin vahva aina, ensinnäkin yleisesti ja sitten ratkaisukohdassa. Niinpä lukuunottamatta voimien luomiseen tarvittavaa ponnistelua, joka ei aina perustu sotapäällikön aloitteellisuuteen, strategiassa ei ole korkeampaa eikä yksinkertaisempaa lakia kuin tämä: voimat on pidettävä koossa"
Carl von Clausewitz – Sodankäynnistä – XI Voimien keskittäminen tilaan.

Opin soutamaan ja purjehtimaan
ennenkuin opin uimaan.

Meillä oli maalla pieni järvi ja tervattu soutuvene. Veneellä haettiin lampaille lehtikerppoja vastarannan suuresta lepikosta. Soudin menomatkan vastatuuleen ja palasin kerppokuorman kanssa tuulen mukana kotirantaan. Lapsi sai tehdä talon töitä, ei kukaan miettinyt, että mitä jos Jaakko putoaa veneestä. Maalla oli luontaista osata käyttää työkaluja niittokoneesta soutuveneeseen. Uimaan opin, kun piti suorittaa Kansanuintimerkki., 25 metriä koiraa. Seuraava kirjattu uinti tuli, kun melontaohjaajakoulutuksessa piti suorittaa 50 metrinen pelastusuinti kaveria hinaten. En usko, että kellun, siksi olen aina pelännyt vesillä.

            N A V I G A R E   N E C E S S E   E S T ,   V I V E R E   N O N   E S T   N E C E S S E .           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti